16.4.2012

93 days!!!

Nimittäin siihen, että vuoteni Australiassa alkaa! Kirjoitan lähtövalmisteluista, viimeisistä hetkistäni Suomessa ja varsinaisesti itse vuodestani ulkomailla. Jännittää jo aivan valtavasti ja kohta vastaan tulee luultavasti rimakauhu! Uskon, että vastassa on silti elämäni paras ja jännittävin vuosi. :)

Lähden siis Rotary-järjestön kautta joten sain itse valita kolme maavaihtoehtoa mihin olisin innokas lähtemään. Ensimmäiseksi pistin Australian ja tuuri kävi ja ensimmäiseen vaihtoehtooni olen siis matkalla! Kaupunkia en ole vielä saanut tietää, mutta piirin kyllä, mikä sijaitsee lounais-Australiassa. Matkasta tekee vielä jännittävämpää se, että yksi parhaista ystävistäni on lähdössä myös länsipuolelle, joten meillä on mahdollisuus nähdä vuoden aikana. Lähtöpäivä on siis 17.7 ja matkaamme ensin Singaporeen neljäksi päiväksi ja sieltä sitten omiin kaupunkeihimme.


 Tänään olen vain viettänyt aikaa perheen kanssa ja katsellut Australian karttoja :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti