Tänään oon viettäny vapaapäivää ja äsken tulin Rotari-kokouksesta. Mua pyydettiin kertomaan rotareille, minkälaisia eroja oon tän ensimmäisen kuukauden aikana huomannut maiden välillä ja kysymyshän oli aika vaikea, koska en tiennyt yhtään minkälaisia asioita haetaan, mutta listasin joitain asioita ja ajattelin,että voisin niitä tännekin pistää, vähän sisältörikkaampaa postausta :)
Tää lista kuulostaa varmasti siltä, mikä Ausseissa on parempaa kun Suomessa. Tarkoitus ei oo tehdä semmosta, mutta tällä hetkellä oon vaan niin hullaantunut tähän kulttuurin ja kaikkeen:)
- Ihmiset on täällä paljon spontaanempia ja yllätysvierailulle voi mennä vähän tuntemattomankin luokse. Koputtaa vaan oveen ja menee sisälle. Ihmist tekee, miltä siinä hetkessä tuntuu, vaikkei aamulla olisi olettanut päivän niin menevän. Suomalaiset on siis enemmän kaavoihin kangistuneita.
- Täällä kaikki tekee oikeestaan sitä mitä haluaa. Haaveista pidetään kiinni ja ollaan rohkeita yrittämään ilman plan beetä.
- Suomessa ei uskalleta sanoa miltä tuntuu tai mitä oikeasti itselleen kuuluu.
- Sitten on tietty ruokailu. Syön vasta illalla 8 aikaan kunnon ruuan ja sitä ennen syödään leipää, hedelmiä tai muuta pientä. Tää tapa on oikeestaan vähän huono, koska sitten illalla on kauhea nälkä.
- En oo nähnyt tässä kylässä kun pari taloa, missä on enempi kun yksi kerros. Talot on täällä muutenkin pienempiä ja paljon kylmempiä :D
- Tätä ei tarvisi varmaan edes sanoa, mut ilmasto tottakai on lämpimämpi
- Suomalaiset on jollain tavalla ylpeempiä ihmisiä
- 18 vuotta on täällä ihan joku maaginen raja ja sen kun ylittää on ihan aikuinen. Ihmiset jaotellaan täysin lapsiin ja aikuisiin.
Tossa oli nyt joitain, mitä tuli mieleen. Ois hauska kuulla muilta vaihtareilta, ootteko huomannut samanlaisia eroja tai, mitä ootte ite huomannu?
Leikkasin mun sammarit shortseiks :p
Kisses to Finland!! <3 :DDD
Ei oo kyll yhtää reiluu et sä siel ja mä tääl suomes ku kuulostaa noin kivalle...Kisses back to Nhulunbuy <3 !
VastaaPoistaTule tänneeee <3
PoistaOnko sulla siellä mitään säännöllisiä harrastuksia vai hengailetko vain tyyppien kanssa vapaa-ajalla?
VastaaPoistaEi oo vielä. Oon salikorttia hankkimassa ja tennistä jonku verran pelaillu:) Jotain jumppia täällä järjestetään uimalassa ja sinne varmaa pitäis raahautuu... :D
PoistaSUN SAMMARIT, voi Emilia Emilia! Mut ihania kuvia! Ikävä suaa! <3
VastaaPoistaJep sinne meni :D Ikävä suakiin<3
Poistakuullostaa tosi kivalta paikalta.. ois ihanaa päästä joskus käymään siellä!
VastaaPoistaTää on aivan ihana! Tervetuloa vaan :):p
Poista